Päivi Räsänen tekee kuulemma hallaa kirkolle päästelemällä suustaan mitä erinäisimpiä sammakoita. Eroakirkosta.fi -sivuston kävijämääristä voi päätellä, milloin Räsänen on taas sanonut jotain, mikä jotenkin voi loukata jotakuta. Räsänenhän ei mielipiteineen edusta kirkkoa eikä edes kristittyjä vaan puoluettaa kristillisdemokraatteja. Tai ainakin omia mielipiteitään. Mutta vahinkoa hän kyllä kirkolle tekee, sehän on selvä. Itse asiassa uskon, että hän tekee sen jopa tahallaan.
Poliitikot ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, ja kohupoliitikkoja kuten Matti Vanhasta, Ilkka Kanervaa, Jussi Halla-ahoa ja tietenkin Päivi Räsästä seurataan tiiviisti. Luulenpa, että Päivi Räsänen on Timo Soinin lempipoliitikko: kun Ilta-Paska uutisoi Räsäsestä, todennäköisesti ketään persua ei ole onnistuttu mahduttamaan enää otsikoihin. Taas selvittiin yksi päivä ilman rasismisyytteitä, huh.
Päivi Räsänen tuntuu vaikuttavan kansalaisin pääasiassa negatiivisesti. Jatkuvan homoseksuaalisuuden syntisyyden toitottamisen lisäksi sisäministeri Räsänen on ehtinyt muunmuassa kertoa, että Raamattu menee tietyissä tilanteissa ohi Suomen laista. Hieno homma, poliisin toimintaa supistanut ministeri!
Syy-seuraussuhde kirkosta eroamisen ja Räsäsen puheiden välillä on selkeä. Riittää, että Päivi avaa suunsa tai että jossakin lehdessä edes mainitaan Päivi Räsänen, eropaperit viuhuvat vinhaan. (Minulle riittää pelkästään se, että katson Riihimäelle päin. Hyi saatana.) Vuoden 2010 Homoilta-keskustelu aiheutti valtavan eropiikin: eroakirkosta.fi-sivusto tilastoi 56 000 eroilmoitusta. (Samaan aikaan kristillisdemokraatit saivat yli tuhat uutta jäsentä.) Olenpa kuullut joidenkin harmittelevan, että höh kun kirkosta voi erota vain kerran. Asettaessaan Raamatun Suomen lain edelle, verratessaan homoseksuaalisuutta kipuun ja aborttia eläinten teurastamiseen Räsänen aiheutti samassa palvelussa kahden päivän aikana 35 000 uutta kirkosta eronnutta. Sivusto mainosti taannoin, että sen ansiosta kirkko on menettänyt noin puoli miljardia euroa kirkollisverotuloja. Saavutus sinänsä sekin.
Päivi Räsäsen toiminta ei ole mitenkään kirkon kannalta edullista. Jopa kirkolliset tahot ovat moittineet häntä; arkkipiispa Kari Mäkinen irtisanoutui Homoillan jälkeen Räsäsen homovastaisista mielipiteistä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simolan mielestä Räsäsen olisi parasta pitää suunsa kiinni. Kristillinen kirkko menettää arvoaan, verotuloja ja jäseniä. Kaikki tämä yhden kristillisdemokraattipoliitikon ansiota. Pääsemme järisyttävään lopputulokseen...
Päivi Räsänen on Antikristus.
Hamstratkaa säilykkeitä ja sonnustautukaa foliohattuihin, sillä kohta mennään ja lujaa. Wikipedia-artikkeli Antikristuksesta kertoo seuraavaa:
Kristillisessä eskatologiassa Antikristus kuvataan täydellisen pahana ja totuuden vastustajana, vaikka maailmaan ilmaantuessaan esiintyykin pettävästi hyvänä ja totuuden tuojana. Trinitaarisen eli kolmipersoonaisen näkemyksen mukaan Saatana pyrkii jäljittelemään Jumalan kolminaisuutta ja tuo voimansa esiin lopun aikoina kolmessa persoonassa, jotka Ilmestyskirja mainitsee: Lohikäärme (Saatana), Peto (Antikristus) ja Väärä Profeetta (Epäpyhä Henki).Vuorotellen Antikristuksina on pidetty keisari Neroa, Hitleriä, Stalinia, Napoleonia... Oma suosikkini tähän asti on ollut paavi, mutta se nykyinen on niin mukavanoloinen että eihän siitä voi pahaa sanaa sanoa. Homojakaan ei hauku kovin paljoa. Nyt uskon kuitenkin saapuneeni lopullisen totuuden äärelle. Suomen evankelisluterilaisen kirkon asteittaisesta tuhosta matkataan anarkian kautta kohti totaalista maailmankaaosta. Sanokaa minun sanoneen, kun maailmanloppu alkaa Riihimäeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti