Joulu on taas, joulu on taas, radiot täynnä paskaa

Tästä aiheesta oli tarkoitus muutenkin kirjoittaa pikapuoliin, mutta tänään muutamalta kaverilta kuultu palaute varmisti tämän kirjoituksen aiheeksi iki-ihanat joululaulut. Kaikkihan niitä renkutuksia rakastavat, eikö totta?

Tämän vuoden ensimmäinen kosketus joululauluihin tuli jo marraskuun alkupuolella. Kävelin iloisin mielin paikalliseen kauppakeskukseen. Pääsin ovista sisään, ja radioista kuului nimeltämainitsemattoman firman joulumainos ensin suomeksi ja sitten vielä ruotsiksi. Oli lähellä, etten kääntynyt saman tien ympäri. Nielin kuitenkin vittuuntumisen ja astelin urheasti supermarketin puolelle. Joka ikisen info-tv:n kohdalla soi äärimmäisen keinotekoinen Kulkuset-versiointi. Hermot nitisten hain ruokaa ja syöksyin kaupasta ulos. Kassan kautta, älkää huoliko.

Suoraan sanottuna joululaulut ovat perseestä. Ainakin ne ällöpirteät kili-kili-heli-heli hei vaan joulupukki -helistykset. Sitä ihanan kiiltävää, muovista joulukuvaa yritetään tunkea oikein lapion kanssa helposti keljuuntuvan suomalaisen kurkusta alas. Ymmärrän nyt, miksi äiti ei antanut aikoinaan kuunnella sitä ainoaa joululaulukasettia ennen kuin oli lunta maassa. Tekopirteä tonttuhypetys ei vain yksinkertaisesti sovi suomalaiseen jouluun, kuten ei se saatanan punanuttuinen Coca-Cola -pukkikaan.

Juice Leskisen Sikaa pitäisi soittaa helvetin paljon enemmän radiossa tai yleensä muutenkin. Kyllä kelpaisi käydä kinkkuostoksilla, jos kaupan lihaosastolla raikaisi "Sika, sen setä teurastaa". Siinä olisi joulumieli katossa, varsinkin perheen pienimmillä! Muutenkin lisää vain Sylvian joululaulua, Varpusta jouluaamuna ja kirkkoveisuja nykyajan höpötyksen sijaan soimaan, siinä harras joulumieli ja juhlan tarkoitus palaisivat kyllä mieleen.

Tämäkin helmi tumblrin kätköistä.

Pirulliset Kulkuset ja We wish you a merry christmasit kertovat pelkästään joulun kaupallistumisesta, mikä on noussut suorastaan naurettaviin mittasuhteisiin. Kaikenmaailman joulun lelukuvastoja lappaa ikkunoista ja ovista samaan aikaan, kun joululaulujen pakkosyöttö aloitetaan radiosta. Joulumainokset puskevat tv:seen, ja ikään kuin lasten jouluhypetyksen ruokkiminen ei riittäisi, niin sitten aloitetaan vanhempien patistaminen Ilta-Paskassa ja muissa lehdissä. "Näin loihdit tunnelmallisen joulun!" "Katso täältä vinkit joulukattauksen!" "Hoida joulu kuntoon ennen aattokiireitä!" Paras - tai ehkä paskin - oli meille tulleessa Meidän Suomi -lehdessä. Yksi pikkuotsikoista kannessa meni jokseenkin näin: "Kuluttaminen kuuluu jouluun". Hyvä ettei lentänyt takansytykkeeksi.

En ole sitä mieltä, että joulua pitäisi nimenomaan juhlia "Jeesuksen syntymäpäivänä". Itse asiassahan Jeesus ei välttämättä edes syntynyt jouluna; ovelat roomalaiset ujuttivat aikanaan kristinuskon tärkeimmän juhlan entisen auringonjumalan juhlan kanssa samaan aikaan. Meni uskonnosta toiseen siirtyminen hieman kevyemmin, kun edes jotain tuttua jäi jäljelle. Tässähän me teemme samaa, siirrymme siitä viimeisestäkin uskonnonrippeestä maallistuneeseen kulutusjuhlaan, jonka uusi vapahtaja on nimeltään Visa.

Saatana, joulun kuuluisi olla rauhan, hiljaisuuden ja - niin ällöltä kuin se kuulostaakin - hyvän tahdon juhla. En oikein ymmärrä, miten joulustressi, ne perkeleelliset korvamadot ja perheriidat siitä, laitetaanko kinkku tähän vai tuohon, liittyvät mitenkään mihinkään edellämainituista. Kyllä vituttaa kuin oravaa, jolla on käpy (tai lahjapaketti) jäässä.