Odottakaas kun vedän vähän henkeä, ettei tule uutta kirosanaennätystä. Mutta siis mitä vittua? Mistä lähtien kiusaaminen on ollut osa ihmisen normaalia kehityspolkua? Tai kiusatuksi tuleminen? "Joo on se ikävä että teidän Pirjo-Petteriä kiusataan mutta se pitää nyt vaan sietää kun tämä Milla-Matti tässä hakee paikkaansa elämässä." Niinkö?
Ja taas on tietysti vika nykynuorissa, ovat niin nössöä pullamössösukupolvea että ansaitsevatkin tulla vähän tönityksi ja hakatuksi ja haukutuksi, jos sitten vaikka pärjäisivät paremmin. Löisivät edes takaisin, saatana. (Kyllä videopelit pitää kieltää kun tekevät nuorista niin väkivaltaisia. Siitä ne koulusurmatkin johtuu!) Silloin MINÄ olin nuori, silloin opettajatkin kiusasivat eikä kellekään valitettu vaan kiusattiin itse takaisin!
Kirjoittaja sentään myöntää tiedostavansa, että kiusaamisella voi olla kauheita seurauksia, mutta on silti katsonut tarpeeksi ikään kuin kumota tämän tiedon toteamalla "mutta silti [miksi ei saisi muka kiusata, se mikä ei tapa vahvistaa]?" Varautukaa uutispommiin: kiusaamisella ei vain voi, vaan myös ON kauheita seurauksia. Internetin ihmemaa tarjoaa lukuisia tutkimuksia luettavaksi, ja tähän valitsin muutaman englanninkielisissä maissa toteutetuista tutkimuksista.
- Adolescent Health -tutkimus vuodelta 2013: "22% of frequent perpetrators only, 29% of frequent victims only, and 38% of frequent bully-victims reported suicidal thinking or a suicide attempt during the past year."
- "There is a strong association between bullying and suicide-related behaviors, but this relationships is often mediated by other factors, including depression and delinquency (Hertz, Donato, & Wright, 2013)."
- JAMA Pediatrics 2014: Peer victimization in children and adolescents is associated with higher rates of suicidal ideation and suicide attempts
- Yalen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kiusatut päätyvät 2-9 kertaa todennäköisemmin itsemurhaan.
"No joku lapsi tappoi itsensä mutta minäpä vahvistuin koska kiusaajat, joten kiitos!"
Ei. Kiusaaminen EI OLE oman paikan hakemista tai oikeutettua kasvukipuilua eikä todellakaan mitään, mistä pitää olla kiitollinen. Vitun paljon onnea omasta vahvistumisestasi, Ami Assulin, mutta menisitkö oikeasti kertomaan itsensä uneen itkevälle lapselle tai hakatulle tai itsemurhaa harkitsevalle kiusatulle, että kato oikeesti tää vaan vahvistaa sua ja sun pitäis olla kiitollinen, että kiusaajat potkii ja haukkuu just sua!
Antakaas kun täti kertoo tarinan. Minua on kiusattu päiväkodista lähtien läpi ala-asteen ja osa yläasteestakin. Ala-asteella entisessä kotikaupungissani minua kiusattiin iltapäiväkerhosta lähtemisen jälkeen - sain luvan lähteä vähän aiemmin, ennen kiusaajia. Koulukaveri heitti jääkimpaleella päähän kotipihallani, kun piti esittää kovista kavereille. Nykyisessä kaupungissa minut jätettiin ala-asteella viidennellä ja kuudennella luokalla syntyneiden tyttöryhmien ulkopuolelle. Välttelin kouluun menoa, kunnes opettaja puuttui asiaan. Olen erittäin kiitollinen ala-asteen luokanopettajalleni, joka järjesti keskusteluillan luokkani tytöille ja heidän vanhemmilleen. Sen jälkeen ei enää kiusattu. Yläasteelta mieleen on jäänyt haukkumanimi "Jeesuksen huora", joka liittyi tietysti siihen, että kehtasin myöntää olevani uskossa.
Minulle ei ehkä ole jäänyt pysyviä traumoja enkä saa kamalia flashbackeja kiusaamiskokemuksista. Silti niiden miettiminen ja muistelu satuttaa. Tuliko minusta sitten jotenkin vahvempi? Tietysti sanon mielelläni, että kylläpä itsetunto on kasvanut eikä pienet jutut enää satuta, olen oikea Teräsmies. Tai sitten en. Oikeasti itsetuntoni on murskattu aika helvetin tehokkaasti, pelkään koko ajan että minulle nauretaan enkä uskalla kävellä nuorisoporukoiden ohi koska takaraivossa tykyttää ajatus "mitä jos ne sanoo mulle jotain?" Helvetti, sen takiahan minä netissäkin huutelen kirosanojen kera ja olen olevinani niin saatanan kova eikä mikään muka kosketa. Kiusaaminen synnyttää tällaisia ihmisriekaleita, joilla on kova kuori, ettei kukaan vain näe, miten rikki on sisältä. Ketään ei voi päästää lähelle, koska ei uskalla avata sitä kuorta. Todelliset, läheiset ja etenkin seurustelusuhteet ovat lähes mahdottomia.
Niin että minä en ainakaan sano "kiitos kiusaamisesta". Sanon, että haistakaa kaikki paska ja menkää kotiinne häpeämään. Toivotan myös Ami Assinille hyvää matkaa helvettiin. Viime aikoina on otsikoitu paljon nuorten yrityksistä vähentää kiusaamista (#kutsumua-kampanja jne.) ja sitten tulee joku entinen kiusattu ja hehkuttaa, kuinka upeaa on tulla kiusatuksi ja murskaa tällaiset kampanjat tarpeettomina ja nykynuoria liikaa suojelevina. Uutinen Amille: sinua ei kiusata juuri tänään. Et voi tietää, millaista se on nyt, nykykoulussa. Jää toki hellimään kiusaamismuistelojasi ja kiittelemään kiusaajiasi, minä aion puuttua siihen jatkossakin.
Lähteitä ja lukemista:
Poliisi valistaa kiusaamisesta - ja juttu on tosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti