maanantai 24. helmikuuta 2014

Tuho-osasto, jakso 381: Pelastetaan kansantalous!

Kylläpä taas aamulla alkoi otsasuoni sykkiä kun luin Aamupaskaa (tunnetaan myös nimellä Aamuposti). Isona paikallisuutisena oli Hyvinkäällä pidetty ensihoitajien koulutustilaisuus elvytyksestä. Hyvä juttu: taitojen ylläpitäminen pelastaa ihmishenkiä. Huono juttu: ihmisiä ei enää pelastetakaan siksi, että elämä on arvokasta ja kuolema on omanlaisensa tragedia, vaan kansantalouden vuoksi. Suora lainaus ensihoidon kenttäjohtaja Jarmo Turvalta: "Yhdenkin selviytyjän merkitys kansantaloudelle on suuri, etenkin jos kyseessä on työikäinen henkilö".

Siis mitähän vittua? Kyllähän mä tiesin, että ainakin hallituksen silmissä mun arvoni ihmisenä on suoraan se rahamäärä, jonka tuota valtiolle, mutta että olen sitä samaa myös jollekin vitun ensihoidon kenttäjohtajalle? Olisin sentään luullut, että hoitoalalle hakeutuvat ihmiset ovat kiinnostuneita nimenomaan niistä ihmiskohtaloista ja auttamisesta eivätkä Suomen bruttokansantuotteen kasvattamisesta. Onkohan tämä ajattelutapa jotenkin yhteinen kaikille pomoille?

Oloni kun sain kuulla olevani vain pala bkt:ta.
Samaan aikaan työuria pitäisi pidentää sekä alusta että lopusta - valmistukaa nopeammin, kielletään kaksoistutkinnot, eläkeikä ainakin kahdeksaankymmeneen vuoteen, jos kuolet ennen eläkkeellejäämistä niin maksat sakkoja. Ja kas vain, nyt se työurien pidentäminen molemmista päistä ei riitä: pidennetään niitä myös keskeltä! Onko ihme, jos joudutaan niitä sydänkohtauspotilaita elvyttämään? On kuulemma työikäisen yleisin kuolinsyy, äkillinen sydämenpysähdys meinaan.

Liike-elämän, poliitikkojen ja muiden urpojen suhtautuminen ihmisiin vituttaa. Joko sitä ollaan "kuluttajia" tai "veronmaksajia". Harvoin kukaan käyttää enää sanaa ihminen. Arvo tulee siitä, paljonko kuluttaa, paljonko tuottaa rahaa, kuinka vähän käyttää valtion varoja. Länsimaisen ihmisen elämän ainoa tarkoitus on opiskella nopeasti, valmistua nopeasti ja painaa töitä hautaan saakka. Tämäkö on ihmisyyden ydin?

Ei tarvitse viettää sapattivuosia, järjestää vapaa-aikaa perheen kanssa tai kehittää yhteiskuntaa, kun siihen ei ole enää aikaa eikä energiaa. Olen raaka-ainetta, työvoimaa, kuluttaja ja lopulta rasite yhteiskunnalle. Ei vittu mikä maailma, sanon minä. En suostu. Haista Jyrki Katainen paska, minä opiskelen kolmessa ja puolessa vuodessa lukion läpi, en saatana hae heti syksyllä minnekään ja katsoo jos viitsii seuraavana keväänäkään. Opiskelen yliopistossa mahdollisimman kauan, teen jotain humanistisen alan höpöhöpöpaskajuttutöitä jos jaksan ja jään osa-aikaeläkkeelle viisikymppisenä. Ja jos sydän pysähtyy, niin älkää elvyttäkö, kiitos.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Sukupuolineutraali avioliitto, erä yksi

Sukupuolineutraali avioliittolaki pelmahti jälleen otsikoihin, kun eduskunta otti kansalaisaloitteesta syntyneen lakialoitteen tiimoilta kehässä yhteen. Saanko esitellä, oikeassa nurkassa "kielletään kaikki koska Raamattu/kotimaa/terve järki/biologia/minä niin sanon" -liittouman edustajat eli Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja joku jostain paskapuolue Muutos 2011:sta (eli James Hirvisaari) ja osa kokoomusrunkkareista ja keskustalaisista. Vasemmassa nurkassa haastamaan lähtee "rakastetaan kaikkia" -ekohippikommarihomointiaanit, eli kaikki muut. Nössykkävässykkätossukoita, jotka eivät osaa olla tästäkään mitään mieltä, käytetään ottelun jälkeen kehän pyyhkimiseen.

Gongi kumahtaa, ja eduskuntatalolla yöpynyt Mika Niikko (ps) syöksyy ensimmäisenä tykittämään puheenvuoroa. Perussuomalaisten nurkkauksesta tulee rajua iskusarjaa, kun Pentti Oinonen, persu myöskin, moittii homosuhteiden tulemista muotiin, James Hirvisaari (ps) pelkää heteroiden joutuvan syrjityiksi ja lopulta Timo Soini, persujen persu, ilmoittaa lopullisen totuuden - hän ei tule hyväksymään tätä koskaan.

Enkä kyllä tule minäkään. Miettikää nyt, perkele, Raamatussakin sanottiin että Aatami ja Eeva eikä Aatami ja Eetu! Kyllä se näin on, että homojen avio-oikeuden vastustamiseksi on monta hyvää, rationaalista syytä.

1: Kun Raamattu sanoo.
Tunnetusti länsimainen yhteiskunta noudattaa kaikessa Raamattua. Aviorikkojat kivitetään, emme syö simpukoita emmekä sekoita kahta erilaista kangasta keskenään. Jokainen suomalainen käy kerran viikossa kirkossa, noudattaa sapattia ja rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Homot eivät ole lähimmäisiä.

2: Se on LUONNOTONTA.
Aivan kuten esimerkiksi hiusten värjääminen, kauneusleikkaukset, lentokoneet ja piilolinssit. Siksi länsimainen, kristitty yhteiskunta ei salli mitään niistä. Eikä homoavioliittoa.

3: Homous tarttuu, eikä sen levittämistä pidä tukea.
Homojen kanssa hengaaminen tekee sinustakin homon, aivan kuten pitkien ihmisten kanssa ajanvietto tekee pitkän. Pitkien kavereitteni ansiosta olen kasvanut jo kaksikymmentä senttiä pituutta, nyt odotan audienssia koripallojoukkueen luo. Homojen kanssa en kaveeraa.

4: Homoparien lapsia kiusataan, ei niille voi antaa adoptio-oikeutta! ):
Niin, koska eihän kukaan voi opettaa pikku Pirkko-Petterille, ettei muita saa kiusata - sehän vaatisi vastuuta vanhemmilta! Kyllä meidän Pirkko-Petteri saa kiusata homoja, maahanmuuttajia ja läskejä.

5: Kohta saa mennä naimisiin koiran/siskon/asian x kanssa ja sitten on pedofiliakin laillista!
Lumipalloilmiö: kun annettiin naisille oikeudet, niin nyt niitä on jo mustilla ja eläimilläkin! Kohta saa mennä koiran kanssa naimisiin, ja se haittaa elämääni kamalasti. Onhan se nyt epäreilua, että koira saa seksiä ja minä en.

6: Lapsi tarvitsee äidin ja isän eikä homopareille saa antaa adoptio-oikeutta!
Koska lapsi tarvitsee äidin ja isän, länsimaisessa adoptiokäytännössä adoptioperheen on oltava ehdottomasti valkoihoinen, lihaa syövä pitkässä avioliitossa elävä suomalaisHETEROpari. Yksinhuoltajathan eivät saa adoptoida. Eikä homot.

7: Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, koska joku on joskus niin sanonut.
Avioliitto on tosiaan miehen ja naisen välinen, aivan kuten se on vain saman rodun edustajinen välinen, vain samaan säätyluokkaan kuuluvien välinen..

Ai perkele, BINGO!


Mitä mä saan palkinnoksi? Lukekaa lisää hyviä paskabingoargumenttejä esimerkiksi täältä

Ps. Arvatkaa, kenellä oli heterovanhemmat?

Aivan oikein, Adolf Hitlerillä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Veni vidi vitun vittu

Älkää huoliko, must ei oo tullu urheiluhulluu. Viimeinenkin itu olympialaisten katsomisesta meni, kun Evgeni Plushenko paskoi selkänsä eikä päässyt osallistumaan yksilökisaan. Olympialaisista on silti asiaa - ei Venäjän ihmisoikeustilanteista eikä hotellihuoneiden Putin-tauluista (voiko sellasia ostaa jostain?) vaan yleensäkin olympialaisten konseptista ja niissä pärjäämisestä.

Olympialaiset on ihan vitun vanha juttu ja nykyään NE kisat, joihin urheilijat tähtäävät, ja sinne ura parhaassa tapauksessa huipentuu. Onhan se helvetin siistiä sitten vanhoilla päivillä katsella jotain olympiamitalia korruptiorahoilla rakennetuista kisoista. Harva urheilija sitä killutinta saa: jos hiihtäjiä on 50 ja niistä kolme saa kivan värisen metallinpalan, niin niillä 47:llä on aikaa seuraavat neljä vuotta niellä vitutusta ja treenata kymmenen kertaa kovempaa.

Ennen olympialaisia lajiliitot asettaa virallisia mitalitavotteita, jotka Suomella pyörivät yleensä jossain kahden ja kymmenen välissä. Harvoinpa niitä mitaleja muutamaa enempää tulee, ellei sitten jonkun curling- tai hiihtojoukkueen mitaleja lasketa kaikkia mukaan. Sitten kotisohvilla huudetaan että ei vittu ku Suomi on PASKA, hiihtäkää vittu hiihtäkää ja mikä on kun Ahosella ei hyppy kulje?! Ihan sama joku lumilautailu, hiihtoa sen olla pitää. Kyllä se Mietaa sieltä vielä tulee ja voittaa kaiken. Miksei niitä mitaleja ropise? Valmentajat on paskoja, urheilijat on paskoja, dopingaineet on paskoja, hankkikaa niitä samoja mömmöjä ku norjalaiset.

Olisi ehkä aika miettiä, että niihin vitun olympialaisiin pääseminen on jo itsessään ihan helvetinmoinen saavutus. Kyllähän maailmasta keihäänheittäjiä, uimareita ja mäkihyppääjiä löytyy, ja että niiden maailman parhaiden sekaan saadaan tungettua edes se yksi suomalainen on aika paljon. Totta kai niitä tavoitteitakin pitää olla, eihän siinäkään ole mitään järkeä että lähdetään vähän kattelemaan sitä pakkolunastetun maan päälle pykättyä olympiakylää ja kahdensadan miljoonan hyppyrimäkeä: on sinne parhaansa lähdettävä tekemään. Silti sitä suomipipoa voisi kotikatsomossa vähän höllätä ennen kuin haukkuu kaikki suomalaiset urheilija lyttyyn, ellei omasta kaapistä löydy tarpeeksi olympiakilluttimia.

Ja Putin on vitunmoinen mulkku.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Kannibalismia koulun käytävillä

Yleensä alkukantaisten villiheimojen ja psykopaattisen Hannibalin hupina tunnettu kannibalismi eli toisten ihmisten syöminen on levinnyt huolestuttavasti nuorison keskuuteen. Tavallisimmin kannibalismia esiintyy tytön ja pojan välillä. Yleensä tilanne näyttää tältä:


Että jumalauta, onko niin hankalaa olla syömättä toisiaan elävältä julkisella paikalla? Kolmen vuoden mittainen tutkimustyö on todistanut, että ilmiötä havaitaan pääasiassa lukion ensimmäistä luokkaa käyvien osalla. Kyllähän sen ymmärtää, kun se toinen on vaan niin ihku ja söpis että sitä on pakko nuolla koko ajan. Vitsi vitsi, en vittu ymmärrä. Aika selvästi huomaa, että yläasteelta on vasta tultu, murrosikä on kesken ja hormonit hyrrää, mutta kyllä sitä käyttäytymistä pitää pystyä hallitsemaan, kun ollaan muiden seurassa.

On ihan sallittua pitää kädestä kiinni, halata tai jopa pussata, mutta siinä vaiheessa kun ihku teinipari näyttää olevan makuuhuoneen tarpeessa, homma menee överiksi. Muiden läsnäolijoiden on pääasiassa vaivaannuttavaa, epämiellyttävää ja inhottavaa seurata lääppimistä, kiehnäämistä ja ällöttävää syljenvaihtoa. Intiimit hellyydenosoitukset kuuluvat kahdenkeskiseen aikaan ja sillä selvä.

Ja loppujen lopuksi teini-iässä aloitetut suhteet harvemmin kestävät loppuelämää. Parin kuukauden päästä maailman seksikkäin tyttöystävä onkin huora ja kultamussukka-poikaystävä paskapää. Kaikella rakkaudella vaan teille kaikille seurustelijoille! <333